Lontoo on mainiosti saavutettavissa. Lentoaika kaupunkiin on noin 3 tuntia. Helsingistä Lontooseen suoria lentoja operoivat esimerkiksi Finnair, Norwegian ja British Airways. Välilaskullisilla lennoilla tarjonta kasvaa entisestään. Saavutettavuutensa vuoksi Lontoo onkin mitä mahtavin viikonloppukohde! Suurin osa meno-paluu lennoista liikkuu noin 150–200€ paikkeilla. Sesonkiaikaan lentojen hinnat voivat kuitenkin nousta lähemmäksi 350€. Halpalentoja kohteeseen on kuitenkin saatavilla runsaasti! Ainoastaan käsimatkatavaroilla matkustaminen säästää jo pitkän euron.

Halvimmillaan lennot Lontooseen voivat irrota jo alle sadalla eurolla. Myös tässä ennakointi on valttia; mitä aikaisemmin varaat lennot, sitä halvemmalla ne myös saat. Lontoossa on kaiken kaikkiaan viisi lentokenttää: Heathrow, Stansted, Gatwick, Luton ja London City. Suurin osa Suomesta operoiduista lennoista laskeutuu Heathrow’lle. Poikkeuksena kuitenkin Norwegian, jonka lennot suuntaavat Lontoon eteläpuolella sijaitsevalle Gatwickin lentoasemalle. Jälkimmäinen on keskustaa kauempana, mutta myös sieltä on kätevä Expressjuna- yhteys kaupungin keskustaan.

Lontoo on majoitustarjonnaltaan hintava. Se tunnetaan etenkin huonosta hinta-laatusuhteesta majoituksien suhteen. Suurin osa halvimmista hotelleista sijaitsee vanhoissa, huonokuntoisissa rakennuksissa. Koska rakennusten hinnat ovat kuitenkin kaupungissa pilvissä, se näkyy myös hotellien hintatasossa. Lontooseen suuntaavaan budjettimatkailijan ei siis kannata odottaa majoituksiltaan liikoja – huoneet ovat usein simppeleitä ja aikaa nähneitä. Toki Lontoosta löytyy myös hulppeaa majoittumista. Ydinkeskustan loisteliaat hotellit nousevat yö hinnoiltaan kuitenkin varsin korkeaksi. Suurkaupungin majoitustarjonta ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan hotelleihin. Lontoossa on jonkin verran myös halpoja hostelleja. Etenkin peribrittiläisiä, majoitusta ja makuupaikkaa tarjoavia Bed and Breakfast- paikkoja löytyy paljon. Lontoossa majoittuminen onkin paljolti kiinni tarpeistasi!


Kommentit

Lennot ja hotellit — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>